vintage
Onko sinunkin kaapissasi aarre? Lukuisissa henkareissa roikkuu hyödyntämättöminä tulevia lempivaatteita, ja vintage-turkista saa yksillöllisen ja oman tyylin mukaisen timantin luovuudella.
Turkiselinkeino on Suomessa taloudellisesti merkittävä elinkeino. Pitkään kestäneestä talouden taantumasta huolimatta elinkeino tuottaa vienti- ja verotuloja.
Suomalainen turkiselinkeino on nykyisin voimakkaasti keskittynyt Pohjanmaalle, missä sillä on hyvät toimintaedellytykset.
Maailman turkismarkkinoilla Suomi tunnetaan ketunnahkojen tuottajana. Sinikettu on suomalaisen turkiselinkeinon päätuote.
Turkis on kansainvälinen elinkeino. Turkiseläimiä kasvatetaan Suomen lisäksi Kiinassa ja monissa Euroopan maissa. Nahkamarkkinat ovat maailmanlaajuiset ja turkiksia käytetään kaikkialla.
Tiloilta nahat toimitetaan Vantaalle, missä huutokauppayhtiö Saga Furs Oyj myy ne kansainvälisissä turkishuutokaupoissa.
Turkiseläin on tuotantoeläin. Kasvattaja luo olosuhteet, joissa eläin voi hyvin ja kasvaa sekä pysyy terveenä. Hyvinvoiva eläin on tuottajan ylpeyden aihe.

Ajankohtaista @PROFUR

ProFur Suomi

Turkistuottaja Jari Isosaari on kolmannen polven turkistuottaja Pohjanmaalta. Hänen mietteitään alasta ja elämästä… https://t.co/UGOR2KWf2m

ProFur Suomi

Mia Ristioja on ammatiltaan turkkuri ja nyt hän kertoo työnsä salaisuuksista. Lue lisää sivuiltamme:… https://t.co/UoOpP3MM9y

ProFur Suomi

Fosfori on tärkeä ravinne – ilman sitä kasvit eivät kasva. Turkiselinkeino tuottaa vuosittain 1,8 milj kg fosforia. https://t.co/TMUl0iDemD

ProFur Suomi

Turkiseläinten lantavuoressa muhii menestyvä myyntituote! Lue lisää aiheesta: https://t.co/oqwjWTD17t

ProFur Suomi

Tutkimusjohtajan katsaus siitä, mitä turkistutkimuksessa on tapahtunut vuonna 2017? https://t.co/1MFkh4HXd1

ProFur Suomi

Poikkitieteellisen turkistutkimuksen keskiössä on eläinten hyvinvointi. https://t.co/qVoNeIRGlF

ProFur Suomi

Turkishuutokaupan taloudellinen vaikutus pääkaupunginseudulla on merkittävä. https://t.co/YuFM8AQCh6

ProFur Suomi

Tiedote: Dan-Ove Stenfors aloittaa SÖP:n toiminnanjohtajana 1.10.2017, https://t.co/onHYToQNrN

ProFur Suomi

Tiedote: Sofie Svenns aloittaa Fin FurLabin eläinlääkärinä syyskuussa, https://t.co/epwKjMP8Fl

ProFur Suomi

Tiedote: Turkiselinkeino puuttuu tiukasti sinikettujen kokoon https://t.co/CHuTsgUnOm