DNV - ISO 9001 Quality System Certification
Turkisten muokkaus ja valmistus
Vain mielikuvitus on rajana, kun vuosia vanha turkis muuttuu osaavan turkkurin toimesta uudenlaiseksi.

TÄLTÄ SIVULTA LÖYDÄT:

Taitavat kädet luovat vanhasta uutta

Lahtelaisen turkkurin Jaana Kovasen ammattitaitoisissa käsissä turkis muuntuu moneksi. Kolmen vuosikymmenen aikana hänen kauttaan uuden muodon ovat saaneet lukuisat turkit.

Vuosien mittaan tuotteet ovat puhuneet puolestaan. ”Asiakkaat kertovat hankinnoistaan ystävilleen, jotka sitten päätyvät tilaamaan työn minulta. Usein saan vieraakseni Helsingistä naisporukoita, jotka tulevat kimppakyydillä viettämään yhteistä Lahti-päivää samalla, kun käyvät esimerkiksi sovittamassa takkia luonani”, kertoo Jaana viidakkorummun tehosta asiakashankinnassa.

Jaana Kovanen valmistui vuonna 1986 Hämeenlinnassa Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuusopettajaopiston turkispainotteiselta ompelulinjalta. Tänä vuonna onkin syytä juhlaan. ”30 vuotta turkkurina, joista viimeiset 20 vuotta yksityisyrittäjänä”, kertaa Jaana työhistoriaansa.

Turkismakasiini tarjosi oivan mahdollisuuden hänelle alan töihin ja kymmenen vuoden jälkeen oli aika kokeilla omia siipiä ja ryhtyä yksityisyrittäjäksi. ”Taloyhtiössämme vapautui mankelihuone, joka soveltui hyvin työtilakseni. Lyhyt työmatka ja kohtuulliset kustannukset ovat olleet tervetulleita yksityisyrittäjälle varsinkin alalla, joka on sesonkiluontoista.”

 

TURKILLA ON TARINA

Turkkurina Kovanen on tehnyt pääosin mittatilaustöitä. Näihin on kuulunut niin turkkien suunnittelua ja valmistusta kuin myös muodistuksia ja korjauksia.

Jaana kehuu vuolaasti materiaalin moninaisuutta. ”Turkis on mahtava materiaali, sillä sitä voi hyödyntää aina uudestaan ja uudestaan. Lempimuodistusmateriaali on krimi, mutta työstän mielelläni myös minkkiä, lammasta, kettua ja suomensupia. Pitkäkarvaiset ovat kylläkin haasteellisia, koska niistä tulee paljon sotkua.”

Muodistettavaksi tuotujen turkkien tarinat ovat usein kovin samanlaisia, mutta kuitenkin henkilökohtaisia.

”Turkki on peritty äidiltä, Amerikan tädiltä tai joltain muulta sukulaiselta ja halutaan nyt saada se itselle käyttöön sopivan mallisena”, hän summaa tarinoita turkkien takaa.

”Joskus asiakas on myös tuonut muodistettavaksi lahjaksi saamansa turkin, jonka hankintaan ei ole itse voinut vaikuttaa.”

Turkisten tilauksiin vaikuttaa taloudellinen tilanne. Muoti puolestaan määrää mallit. Viime aikoina suosituimpia ovat olleet niin sanotut eurooppalaiset, polvipituiset takit. ”Niiden hinta pysyy kohtuullisena, ja ne soveltuvat parhaiten myös arkikäyttöön, kuten työmatka-autoiluun”, Jaana tarkentaa.

 

VESITESTI VARMISTAA

Vain mielikuvitus on rajana, kun vuosia vanha turkis muuttuu turkkurin käsissä uudenlaiseksi. Tärkeintä on aluksi varmistaa turkiksen nahkapohjan kunto. Tämä kertoo, kestääkö materiaali vielä ”uutta elämää”.

”Testi tehdään mielellään kainalon kohdalta. Vuori ja pikeerauskangas avataan, jotta saadaan nahkapohja näkyviin. Nahkapohjaa kostutetaan vedellä ja venytetään kevyesti. Jos nahka kestää repeämättä, niin se kestää turkin valmistuksessa silitystä vastaavan naulauksen. Saumoista repeilevää turkkia ei kannata lähteä muodistamaan.”

Jaana antaakin neuvon turkisten kestävyyden parantamiseksi. ”Pitkän päälle autolla ajaminen saattaa muodostua turkin tuhoksi. Karvat menevät helposti poikki turvavöistä ja penkkien keinopäällisistä. Suosittelisin ajon ajaksi takin poisottamista tai lisäsuojuksen käyttämistä penkin päällä.”

 

TURKKI TILANTEEN MUKAAN

Materiaalina turkis on pitkäikäinen ja monipuolinen. ”Vanhin muodistamani turkki on ollut 40-vuotias ja siinä kaikki osat olivat sopivia uudelleen käytettäväksi.”

Vanhan turkin muokkauksessa kannattaa luottaa ammattilaisen osaamiseen myös silloin, kun ei ole varma, mitä haluaa. ”Toisinaan asiakkaalla on selkeä mielikuva, millainen turkis on tavoitteena ja joskus tarpeet ja toiveet käydään läpi alusta lähtien.”

Yksi tärkeimmistä seikoista on selvittää, haluaako pitkän vai lyhyen turkin ja liikkuuko kävellen vaiko autolla.

Tyypillisimmällään turkin muodistus tehdään kymmenen vuoden jälkeen. ”Olkalinjat tai käyttäjän ulkonäkö ovat muuttuneet, turkkiin on tullut kulumia tai halutaan ylipäätään jotain vaihtelua.”

 

KALLIS TURKIS?

Kaikilla luovien ammattien edustajilla on esikuvansa. Omakseen Jaana mainitsee samassa talossa asuneen ateljeeompelijatar Senni Lindforsin. Nainen, joka rakasti kauneutta.

”Lindfors käytti aina hattua, korkokenkiä ja kultakoruja. Hänen mielestään naisella pitää olla vähintään seitsemän turkkia – sopiva joka lähtöön”, kertoo Jaana esikuvastaan.

Vaikka turkin muodistaminen saattaa tuntua kalliilta investoinnilta, jakautuu hyöty vuosiksi eteenpäin. Turkin mitasta, mahdollisista koristeluista ja tarvittavasta uudesta materiaalista riippuen muodistus maksaa 800 eurosta ylöspäin.

Paras ajankohta turkin korjaamiseen tai muodistamiseen on keväällä talvisesongin päättyessä. Turkkureilla ei ole tuolloin vielä pitkiä jonoja ja asiakkaan toiveiden huomioimiseen jää parhaiten aikaa. ”Ensimmäisten pakkasten ja lumien tultua jonotusajat venyvät useisiin viikkoihin”, muistuttaa Jaana.

Ladattavat materiaalit: 
Usein kysyttyjä kysymyksiä turkistarhauksesta