Pitkät perinteet
Turkiseläimet olivat maamme ensimmäisiä nisäkkäitä noin 10 000 vuotta sitten. Elinkeinonakin turkiksilla on pitkät perinteet Suomessa. Turkiseläimiä on kasvatettu maassamme jo yli 100 vuotta.

TÄLTÄ SIVULTA LÖYDÄT:

Suomessa on runsaat 800 turkistilaa. Tuotannon ydinaluetta ovat Etelä- ja Keski-Pohjanmaa sekä ruotsinkielinen Pohjanmaa, missä sijaistee yhteensä yli 95 prosenttia tiloista. Tämän lisäksi yksittäisiä turkistiloja on eri puolella Etelä- ja Itä-Suomea.

Turkistilojen määrä on laskenut ja tuotanto keskittynyt vuosikymmenten kuluessa. Suuntaus on sama kuin muilla tuotantoeläinaloilla: tilojen lukumäärä on laskenut, mutta tilakoko kasvanut.

Enimmillään turkistiloja oli Suomessa 1980-luvulla, yli 5 000 tilaa. Tuolloin huomattava osa tuottajista oli sivutoimisia. Nykyään valtaosa turkiseläinkasvattajista on päätoimisia yrittäjiä, joiden menestyminen alalla edellyttää työlle omistautumista ja ammattitaitoa.

Valtaosa turkiseläinten nahoista tuotetaan tiloilla, joilla on muutamasta tuhannesta pariin kymmeneen tuhanteen siitosnaarasta.

Kuvagalleria: 
Usein kysyttyjä kysymyksiä turkistarhauksesta