DNV - ISO 9001 Quality System Certification

Tutkimusjohtajan moottorina halu valjastaa tutkimus käytäntöön

1.12.2017

Jussi Peura

 

 

Turkiselinkeinon edunvalvontajärjestön ProFurin tutkimusjohtajaa Jussi Peuraa ajaa halu kehittää elinkeinoa tutkimuksen voimin. Peuran väitöskirja vuonna 2013 oli ensimmäinen turkiseläinten jalostuksesta julkaistu väitöskirja Suomessa, jossa Peura toi uutta tietoa sinikettujen jalostusohjelmasta. Peuran tutkimuksellisena päämääränä on tehdä ja jalostaa tutkimustietoa suomalaisen elinkeinon käyttöön, aivan tilatasolle saakka. Käynnissä on parhaillaan monia erilaisia tutkimushankkeita liittyen esimerkiksi ravinnekiertoon ja turkistilan energiaomavaraisuuteen, tämän lisäksi sinikettututkimusta tehdään useissa eri hankkeissa.

Jussi Peuralla, 39, on monta rautaa tulessa. Yleisurheilua, nuorten valmennusta, hiihtoa ja lenkkeilyä harrastava ProFurin tutkimusjohtaja viettää viikot pääsääntöisesti Ruotsin Uppsalassa, mutta singahtaa säännöllisesti maailmalle, kun alan asiantuntijan näkemystä kaivataan.

Analyyttiseksi, johdonmukaiseksi ja rakentavaksi itseään kuvaileva Peura vastaa turkiselinkeinon tutkimustoiminnasta ja toimii ProFurin johtoryhmän jäsenenä. Lisäksi Peuralla on pesti Kannuksen tutkimustilan Luova Oy:n hallituksessa. Muiden töidensä ohessa Peura tekee eläinjalostustutkimusta Ruotsin maatalousyliopistossa SLU:ssa.

”Ensisijaisesti työssäni tulee olla pitkäjänteinen, mutta tämän lisäksi tutkimusmaailman ja rahoitusjärjestelmien lainalaisuudet tulee tuntea hyvin”, Peura sanoo.

Tutkimusjohtajan työpäivät eivät ole samanlaisia keskenään, matkustelua ja vaikuttamista erilaisissa foorumeissa on viikoittain.

”Tyypillisen työpäivän aikana minulla on 2-4 videokokousta, jotka useimmat liittyvät johonkin alan tutkimushankkeeseen. Matkustan työssäni kohtalaisen paljon ja olen keskimäärin joka toinen viikko joko turkiselinkeinon päätoimipaikassa Vantaan Fur Centerillä tai Pohjanmaalla, jossa suurin osa elinkeinon turkistiloista sijaitsee. Tämän lisäksi teen paljon erilaisten tutkimushankkeiden valmistelutöitä”, Peura kuvailee.

Faktoista kiinnipitämisen tärkeys, kärsivällisyys ja rauhallisuus ovat Peuran mukaan resepti, joita tutkimusjohtajan työn vaatii – toki kyseinen kuvaus sopii myös Peuran omaan persoonaan.

”Haluan kehittää turkiselinkeinoa suuntaan, jossa tuottajan kannattavuus olisi turvattu ja samalla eläinten ja ympäristön hyvinvointi taattu”, Peura kiteyttää.