DNV - ISO 9001 Quality System Certification

Tiedote: Eläinaktivistit maksoivat turkiseläimen kiduttamisesta videota varten

21.3.2019
Kansainvälisen turkisalan kattojärjestön International Fur Federationin (IFF) palkkaamat tutkijat ovat löytäneet todisteet, että sosiaalisen median palstoilla vuodesta 2009 levitetty turkiseläimen kidutusvideo oli eläinaktivistien maksamaa tilaustuotantoa.

IFF on julkaissut dokumentin YouTubessa. Siinä eläinrääkkäykseen syyllistyneet todistavat, kuinka heidät houkuteltiin rahalla julmaan tekoon ja kyseessä oli salaliitto turkisalan mainetta vastaan.

Turkiskasvatuksesta on levitetty vuosia virheellisiä väitteitä, että eläimiä nyljetään elävänä muotiteollisuutta varten. Vuonna 2009 ilmestyi video, jossa yksityiskohtaisesti näytettiin, kun Kiinassa tanuki nyljettiin elävältä.

Muun muassa kansainvälinen eläinaktivistien vaikutusjärjestö PETA on käyttänyt nyljentävideota yrityksissään mustamaalata turkisalaa ja saada lainsäätäjiä kieltämään kasvatus.

IFF lähetti maahan tutkijaryhmän selvittämään, mitä oikeasti tapahtui. Nyljennän tehneet miehet löytyivät Shancunin turkismarkkinoilta. Tutkijoille he kertoivat, kuinka eläinaktivisteiksi myöhemmin osoittautuneet mies ja nainen lähestyivät heitä torilla kuvaten ja erikoisella pyynnöllä luvaten rahaa.

Vieraista nainen oli kertonut, ettei hänen isoisänsä ole koskaan nähnyt, kun eläin nyljetään elävältä. Nainen kysyi, voisivatko miehet tehdä niin, ja nainen filmata tapahtuman.

Miehet olivat ensin vastahakoisia, mutta nainen lupasi tarjota hyvän lounaan tai muutaman satasen paikallista valuuttaa. Miehet suostuivat lopulta ja vieraat filmasivat kauheuden.

Miehet kertoivat IFF:n tutkijoille, että nyljennän jälkeen oli paha olla. ”Se oli julmasti tehty eläimelle”. Miehiä suututti, kun ilmeni, että video levisi verkossa. Heitä suututtaa edelleen, kuinka heitä käytettiin hyväksi. Miesten mielestä aktivistit eivät ole oikeita eläintensuojelijoita.

IFF:n toimitusjohtaja Mark Oaten pitää tärkeänä, että totuus tulee julki 10 vuotta tapahtuneesta ja nyljennästä maksanut taho on tiedossa. Asiaa viedään eteenpäin.

"Turkisalalla eläimiä ei nyljetä elävänä. Aktivistit tietävät tämän, ja siksi heidän on alennuttava lahjuksiin vahingoittaakseen elinkeinoamme", Oaten sanoo.

"Haluamme lähettää viestin jokaiselle, joka tahtoo kieltää kuluttajilta valinnanvapauden inhottavilla ja kieroilla tavoilla, etsimme teidät ja paljastamme teidät", Oaten jatkaa.

”IFF:n selvitys kertoo osaltaan kohukuvien ja -videoiden luotettavuudesta. Tämä filmi on julmuudessaan karmea esimerkki valheellisesta vaikutustyöstä”, sanoo viestintäjohtaja Olli-Pekka Nissinen Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitosta.

Suomessa vastaavaa ei ole tapahtunut, mutta salakuvaajia tiloilla vierailee vuosittain. ”Salakuvausvideoilla yhdistellään kaikenlaista, uusia kuvia ja vanhoja vaikka toisesta maasta. Tuotokset eivät edusta todellista arkea tiloillamme. Tästäkin syystä haluamme tarjota ihmisille ja vastuulliselle medialle mahdollisuuksia tilavierailuihin”, Nissinen jatkaa.

Lisätietoja:
Olli-Pekka Nissinen, viestintäjohtaja, Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto, 050 306 2374
Steven Frostdahl, tiedotuspäällikkö, Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry, 044 365 2925

Linkit:
IFF:n julkaisema video YouTubessa
Aiheesta maaliskuun 2019 Womens Wear Daily-lehdessä
Edit: Täsmennetty eläin pesukarhusta tanukiksi eli Japanin supiksi 22.3.