Ekologisuus vei turkiksiin

29.1.2019
Pariisissa vaikuttava muotisuunnittelija Anna Ruohonen päätti ottaa turkiksen mukaan mallistoonsa ekologisista syistä. Muovijohdannaismateriaaleista ja kertakäyttökulttuurista pitäisi päästä eroon, turkis kestää materiaalina 50 vuotta ja maatuu lopuksi, perustelee Anna Ruohonen päätöstään.

Kun Ruohonen esitteli syyskuussa Habitaren yhteydessä uuden vaatemallistonsa, mukana oli ensi kertaa materiaalina myös turkis. Päätös käyttää turkista oli ollut mielessä jo aiemmin, mutta sen käyttö vaati silti oman harkintansa. Ruohonen kertoo pohtineensa asiaa useasta vinkkelistä. Turkiksista puhuttaessa monelle mieleen tulevat ensimmäisenä eläinkysymykset. Ne ovat tärkeitä, mutta Ruohosen mukaan ajattelua kannattaisi laajentaa.

Luin paljon ja ajattelin, että nyt on aika ottaa turkiksiin uusi näkökulma. Luonnon ja eläinten hukkuminen muoviin puhuttaa. Mitä vähempi muovia, sen parempi. Maatuvia luonnonmateriaaleja ja -tuotteita olisi käytettävä enemmänMeidän pitäisi käyttää tuotteita, jotka kestävät aikaa ja ovat uudelleen muokattavissa. Kertakäyttökulttuurista pitäisi päästä eroon. Turkis kestää ainakin 50 vuotta ja lopuksi se maatuu. Siksi lähdin mukaan sen käyttöön. Totta kai eläinten olosuhteista on pidettävä huolta ja eläimiä kohdeltava mahdollisimman hyvin”, Ruohonen sanoo.

Hävikitöntä muotia

Ruohosta on pidetty yhtenä kansainvälisesti menestyneimpänä suomalaisena vaatesuunnittelijana. Hänellä on myymälät Helsingissä ja Pariisissa. Pariisissa hän on asunut jo yli kaksikymmentä vuotta, ja ennen omaa yritystään hän suunnitteli vaatteita useille ranskalaisille muotitaloille. Suomessa Ruohonen palkittiin vuonna 2017 arvostetulla Kaj Franck -muotoilupalkinnolla.

Ruohonen markkinoi mallistojaan ajattomalla suunnittelulla, korkealaatuisilla materiaaleilla ja laadukkaalla valmistuksella. Anna Ruohonen Paris -vaatemerkki koostuu kahdesta eri mallistosta: mittatilaustyönä valmistettavasta ateljee-mallistosta sekä valmisvaatemallistosta AR by Anna Ruohonen.

Ateljee-mallisto valmistetaan kokonaan Pariisissa. Se tehdään asiakkaan mittojen mukaan, käytännössä vasta sitten kun tuote on tilattu. Näin vaatteista ei synny hävikkiä.

AR by Anna Ruohonen -valmisvaatemallisto on täysin kotimainen. Se valmistetaan Suomessa suomalaisesta kankaasta ja on muotoilultaan ajaton ja eettisesti kestävä mallisto. Vaatteet ommellaan Hattulassa.

Malliston vastaanotto on ollut hyvää

Turkismalliston lanseeraus sujui siinä missä silkistä tai villasta tehtyjen mallistojen.

”Vastaanotto oli hyvä, keväällä tuotteet on tarkoitus tuoda nettikauppaan. Lisäksi niitä on esillä ja saatavilla omissa tiloissa Helsingissä ja Pariisissa.”

Turkisten tuonti mallistoon on herättänyt Ruohosen nettisivuilla keskustelua puolesta ja vastaan.

Nyt eletään monimutkaisten asioiden äärellä. On populistista syyttää yhtä materiaalia, sitä paitsi ihmiset unohtavat, että turkiseläimestäkin menee kaikki kiertoon. On käsittämätöntä, että ihmiset vastustavat yleensäkin nahan käyttöä vaihtoehtona muoville.”

Ruohonen on kritisoinut sitä, että ihmiset vastustavat muovipusseja ja mikromuoveja, mutta ovat samaan aikaan valmiita siirtymään nahkalaukuista muovista tehtyihin. Vaatesuunnittelijaa tuntuu harmittavan turkiksiin ja laatuvaatteisiin liitetty elitistinen leima. Ideologisesti meidän pitäisi ottaa askelia takaisin päin ja vähentää kulutusta. Hinnan sijaan pitäisi ymmärtää enemmän laadun ja kustannusten päälle.

Nyt ihmiset ostavat itselleen ison määrän erilaisia halpoja tuotteita, sen sijaan, että ostettaisiin vähemmän ja laadukkaita.

Sama summa rahaa niihin menee lopulta”, hän sanoo.